Saako yrittäjä pitää pitkää kesälomaa?

Suomessa tuntuu olevan kunnioitettavaa, kun piti viimeksi viikon lomaa vuonna 1998 ja silloinkin, koska sai sydänkohtauksen stressistä. Olet huono työntekijä, mikäli kiinnostaa lomailla -varsinkaan pitkään. Onneksi ajatus on hyvää vauhtia karisemaan päin, mutta kovin usein siihen vieläkin törmää. Erityisesti, mikäli on yrittäjän hattu päässä. Monesti myös vihjataan pilke silmäkulmassa, että ”onkohan se firma enää pystyssä, kun tulet takaisin”. New Business Officella on takanaan yksi kiireisimmistä tilikausista nyt kesäkuun päättyessä. Kirkastimme strategiamme, visiomme ja arvomme ja loimme tämän pohjalta uuden brändimme. Kuvioon kuului luonnollisesti myös sivusto- ja materiaaliuudistus. Samalla uudistimme niin tekemisemme menetelmiä, kuin raportointiakin ja viilasimme vielä kannustinmallejammekin uusiksi. Päätimme vaihtaa myös IT-kumppaniamme ja järjestellä rekrytointikumppanuuksiakin uusiksi. Jotta tekeminen ei loppuisi kesken, päätimme uudistaa myös johdon rakenteemme siten, ettei meillä enää ole keskijohtoa. Heitimme soppaan vielä mukaan asiakaskokemuksen mittaroinnin, jonka johdosta haastattelemme henkilökohtaisesti kaikki aiemmat ja nykyiset asiakkaamme. Kaiken tämän kehittämisen ja uudistamisen keskellä onnistuimme kasvamaan tällä tilikaudella jälleen yli 20% ja teimme sen myös 10 % kannattavuudella. Tilikauden aikana henkilöstömäärämme kasvoi viidellä uudella ammattilaisella, kehitimme kolme uutta sisäistä toimenkuvaa sisäisin rekrytoinnein ja samalla lakkautimme kaksi sisäistä toimenkuvaa. Käynnistimme kuluneen tilikauden aikana 27 uutta projektia, mikä oli hyvä lisäys edellisen tilikauden 21 uutta projektia vasten.

Kysymykseni kuuluu, miksi kaiken tämän jälkeen ei saisi olla lataamassa akkuja ennen uuden tilikauden starttia? Miksi se on hävettävä tai paheksuttava asia? Olen ylpeä siitä, että jään juhannuksena kesälaitumille ja palaan toimistolle vasta 2.8.

  Ja ei – en aio päivystää aktiivisesti sähköpostia. Saa mulle toki soittaa, jos akuuttia on -ei tässä karkuun olla lähdössä. Toki mahdollisuuteni B2B-alalla toimiessa ovat paremmat heinäkuun ollessa hiljainen kuukausi, mutta usein nämä raja-aidat ovat ihan itse pystytettyjä. Olen mm. työskennellyt aikanaan palkkatyössä organisaatiossa, jossa tuntui olevan sula mahdottomuus pitää 4 viikkoa yhteen soittoon kesälomaa ja lopputulemana kesälomilla oli milloin kukakin touko-syyskuun välisen ajan. Päätimme tiedottaa edeltävän vuoden syksyllä, että toimistomme on kiinni heinäkuun ja kas kummaa -hyvissä ajoin suunniteltuna kaikki onnistui aiempaa mallia paremmin seuraavana vuonna! Miksi sitten yrittämisen pitäisi olla sellaista, ettei mikään toimi kun olet viikon poissa? Mielestäni vastaus löytyy ylimmän johdon kyvystä luottaa alaisiin ja rakentaa yrityksestä kokonaisuus, joka pystyy mahdollisimman hyvin toimimaan ilman jatkuvaa alaistesi niskaan hönkimistä. Kykenemättömyys pitkiin lomiin saattaa olla hyvä vinkki tehostaa mm.:
  • Yrityksesi johtamisen rakenteita ja/tai mikromanagerointia
  • Turhaa byrokratiaa
  • Yrityksen kannattavuutta
  • Omasta egosta luopumista: Otan tämän(kin) itse hoitoon, kun ei meillä muut…
  • Asiakasviestintää ja projektimalleja (kuka hoitaa mitäkin ja koska)
  • Organisaatiosi kykyä suunnitella ja resursoida asioita etukäteen.
Itse koen, että mikäli yrittäjänä joutuu tekemään pidempää päivää lomitta, eikä samalla tapahdu merkittävää muutosta tulotasoon palkkatöihin verraten, on yritys mitä todennäköisimmin ”rikki”, mikäli se ei ole juuri perustettu yritys. Tuolloinhan olisi järkevämpää palata palkkatöihin -jos näin kärjistetään ja pelkistetään? Vai mitä Sinä olet mieltä?

Kiinnostuitko? Kysy lisää!

Jani
Jani Ojala Sales and Marketing Director, Partner 040 171 2223