New Business Office teki hattutempun!

On parasta, kun tehdään hurjasti töitä, ajatellaan toisin ja uskotaan vankasti siihen, että se toimii. Vielä parempaa on saada konkreettisia merkkejä siitä, että oman organisaation usko muuttuu todellisuudeksi. Erityisesti silloin, mikäli uskoanne koetellaan organisaation ulkopuolelta. Koettelemisessa tämä vuosi ei ole ollut poikkeus. Virsi on jatkunut omalla kohdallani jo vuodesta 2013. Suuntaankin nyt tämän viestin erityisesti perinteisiä myynnin työskentelymetodeja epäileville ja kylmäsoiton kuolinilmoitusta kyllästymiseen asti julistaville: New Business Officelle korostettiin vuoden 2016 perusteella, miten harvinaista on laukaista sekä Kasvu-, että Menestyjäyrityksen kriteerit yhtä aikaa. Suomen n. 360 000 yrityksestä molemmat sertifikaatit laukaisevia yrityksiä on ainoastaan n. 0,4%. Olisi mielenkiintoista kuulla myös prosentti yrityksistä, jotka tekevät tämän suhteen hattutempun. Olemme siis menestyneet molemmissa kategorioissa 2016, 2017 ja 2018.  

Eli rakkaat liiketoimintamme epäilijät: Kerta voi olla vielä tuuria, kaksi jo taitoa ja kolme systemaattista onnistumista. Tehkää ensin perässä ja julistakaa bisneksemme kuolemaa vasta sen jälkeen!

  Modernit myynnin metodit ovat toki tärkeitä ja tekstiäni ei missään nimessä saa tulkita niin, ettei niitä kannattaisi miettiä ja hyödyntää. Ne ovat yhä osa myös meidän liiketoimintaamme. Kollegani Janne kertookin pian omassa kirjoituksessaan, miten mm. Social Sellingin ja inboundin keinovalikoima saadaan tuottamaan, kun siihen yhdistetään modernia ostamista vasten suunniteltua perinteistä myyntityötä. Rohkenen jopa väittää, että täysin ilman perinteistä myyntiä et menesty ansaitsemallasi tasolla. Voit päästä niin paljon parempiin tuloksiin!   Erityisen onnelliseksi minut tekee se, että kuullessani uutiset aiemmasta menestyksestä Kauppalehden edustajalta olin saanut jo merkkejä tulevasta:
  • Olemme ensimmäistä kertaa yrityksemme historiassa myyneet tilikautemme uudet projektikäynnistykset täyteen jo maaliskuussa. Tämä on erityisesti meidän toimialallamme harvinainen saavutus!
  • Koska tilikauden myyntiä ei tarvitse enää ennustaa, tiedän jo nyt, että teemme uusia ennätyslukemiamme niin kuukausilaskutuksessa, kuin henkilöstömäärässämme ennen kesälomia
  • Uudet liiketoimintomme on otettu ilolla vastaan ja asiakkaidemme kanssa olemme päässeet kehittämään niitä koko ajan lisää
  • Kesälomien jälkeen pääsemme julkistamaan jälleen uusia innovaatioita. Voi kun voisin kertoa niistä jo nyt. En ole koskaan ollut yhtä innoissani ”uusista himmeleistä”!
  Eiköhän Suomalaiseen mielentilaan tullut nyt hehkutettua jo vähintäänkin liikaa. Nyt on sen verran hieno fiilis ja malttamaton odotus tulevaan, että piti päästä hehkuttamaan. Olemme onnistuneet tavoitteessamme muuttaa markkinaa ja tapaa myydä jo nyt. Työ on silti vielä kesken, haluamme parantaa jatkuvasti tuloksia. Haluan kiittää erityisesti asiakkaitamme, jotka tämän kaiken lopulta mahdollistavat ja ensiluokkaista NBO-tiimiämme, jota ilman kaikki ideat jäisivät toteuttamatta. Ja ”my partner in crime” Ossi Merisaloa siitä, että uskalsi ottaa allekirjoittaneen mukaan 2013 rakentamaan tätä. On meidän poppoollamme vain mainio putiikki, tiimi ja asiakkaat. Ja komea rivi alla todistamassa sitä! Menestyjä_Merkki_2016_originaali_illu_150x150mm_fin kasvaja_merkki_2016_50mm_rgb_fin menestyjat_2017_rgb_fikasvajat_merkki_2017_50mm_rgb_fikasvajat_merkki_2018_200px_rgb_fi menestyjat_2018_rgb_fi

Kiinnostuitko? Kysy lisää!

Jani
Jani Ojala Sales and Marketing Director, Partner 040 171 2223