Asiakas ensin ja asiakas edellä - lupaavaa tulevaisuutta kohti!

Jokainen viime vuosien julkaisujani lukaissut tietää, että olen aina korostanut asiakkaan merkitystä. Asiakas maksaa organisaation palkat ja asiakas on siten kuningas. Piste. Onkin hienoa ilmoittaa tässä kesälomakauden ja tilikautemme päättymisen kynnyksellä, että asiakasta tullaan huomioimaan jatkossa New Business Officella entistä vahvemmin. Olemme läpivieneet koko henkilöstömme ja ulkopuolisen Advisorin voimin sisäistä kehitysohjelmaa, jotta arkityössämme asiakasta voidaan kuunnella ja huomioida entistä vahvemmin. Ideat ja tulokset tästä työstä vaikuttavat oikein lupaavilta. Näitä uusia ideoita ja malleja päästään jalkauttamaan jo elokuusta lähtien, tarkoitus ei ole jättää asioita suunnittelupöydälle. En vielä avaa tässä vaiheessa tarkemmin, vaan pääsette sitten syksyn mittaan kuulemaan näistä lisää, kun siirrämme kokonaisuuksia osaksi arkea. Lisäksi olemme useammankin asiakkaamme kanssa kehittäneet intensiivisemmin palveluitamme eteenpäin siitä pohjatyöstä, jota aiemmin toteuttamillamme syvähaastatteluilla saatiin käynnistettyä. Koska myyntimenestyksen myötä asiakkuuksiemme määrä kasvaa koko ajan, olemme myös suunnitelleet ja dedikoineet asiantuntijaroolin henkilöstöstämme, joka tätä syvähaastattelua täyspäiväisesti ja systemaattisesti tulee jatkossa tekemään. Opimme trial & error -tyyppisesti kuluneina vuosina, että ns. ”suljetussa laboratoriossa kehittäminen” kannattaa vain tiettyyn pisteeseen asti. Lopulta palveluita tehdään asiakkaille ja järkevä yritys muokkaa niitä asiakkailta kuullun palautteen pohjalta. Itsenäisesti kehittäminen loputtomiin on hyödytöntä, koska kokemukset kentältä lopulta sanelevat lopullisen muodon. Tai voihan sitä aina julkaista palveluita, jotka eivät sitten riittävästi vastaa tarpeisiin. Miten kaiken edellä mainitun lisäksi voimme ruokkia asiakkaidemme näkemystä New Business Officessa? Lähdimme 2018 kehittämään muutosohjelmaa myös omassa myyntiorganisaatiossamme. Muutos tapahtuu jo tällä hetkellä, mutta erityisesti 1.8.2018 lähtien olemme uuden mallin piirissä: New Business Officen tiimiin merkittävän vahvistuksen toukokuusta 2016 lähtien tuonut kollegani Janne Airaksinen ottaa kokonaisvastuun uusista asiakkaistamme. Samalla itse pysyn myyntijohtajana vastuussa kokonaismyynnistämme ja asiakkuuksistamme, mutta keskityn jatkossa ennen kaikkea asiakkaisiin, joille New Business Office on jo entuudestaan tuttu. Tämänkin muutoksen tarkoituksena on maksimoida asiakkaidemme mahdollisuus tuoda näkemyksensä esiin siitä, mihin suuntaan palveluitamme tulee alati muuttuvaa ostamisen prosessia vasten kehittää.  

New Business Officella on jo pitkään ollut ajatuksena olla ”toimialansa first mover” ja on hienoa, että olemme kyenneet organisaationa mukautumaan paremmin siihen, että uusia kehitysideoita rakennetaan nimenomaan asiakkaiden kanssa, eikä ainoastaan asiakkaille.

  Meillä on hieman positiivista ongelmaa tilausruuhkan kanssa, joten mikäli haluat tänä vuonna lähteä tehostamaan myynnin ja markkinoinnin prosesseja ammattimaisella ulkoistuksella, kannattaa piuhat ottaa suoraan Janne Airaksiseen janne.airaksinen@nbo.fi tai 050 313 4229. Jos taas tunnet meidät ja haluat kehittää kanssamme palveluitamme eteenpäin tai muuten puhua myyntitavoitteiden taklaamisesta, meikäläisen tavoitat jani.ojala@nbo.fi tai 040 171 2223. Laitetaan lasikatot remonttiin, ota yhteyttä jo tänään!

Kiinnostuitko? Kysy lisää!

Jani
Jani Ojala Sales and Marketing Director, Partner 040 171 2223